sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Maria Burton

Eilen vietin perheeni ja sukulaisteni kanssa syntymäpäiväjuhliani. Taloutemme aamu kului hätäisesti hääräillen, siivoten ja valmistaen syötäviä napostamisia. Teimme (= minä) yhteensä täytekakun, jauhelihapiiraan, kolmion mallisia juusto-kinkku-majoneesi- ja pesto-mozzarella-tomaatti -leipiä. Lisäksi tarjottiin cookiesseja ja sipsejä, eli kaikkea sitä mistä itse pidämme. :)

Itse vieraat tulivat kahdelta ja lähes kaikki herkut menivät hetkessä. Lahjoista suurin osa oli onneksi rahaa, joiden tarkoitukseen onkin jo muutamahkot suunnitelmat valmiina. 8)

Päälle päätyi uusi, kirpparilta löytämäni Tim Burton -henkinen kauluspaita (taitaa olla alunperin h&m:ltä), musta samettihame ja vyötäröä korostava vyö. Tykkään kyseisestä yläosasta todella paljon, eikä sen 34-koosta johtuva lievä helman lyhkäisyys saa tässä tapauksessa haitata. Onneksi suurin osa käyttämistäni hameista ovat korkeavyötäröisiä, jolloin paidan helma jää kokonaan piiloon. ;>

Haha :---D Tässä näytän siltä että olisin just purskahtamassa itkuun. >.<'

Siinä joku söpöliini<3



Tässä kaikki tällä kertaa! Huomenna kakkuohjeita ja muuta hupaisaa, moi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti