torstai 11. lokakuuta 2012

The Green Heart

Huhh! Tänään töihin vasta iltavuoroon niin saipahan kerrankin nukkua pitempään. n__n Heräsin tosin puoli seitsemän aikoihin vessaan, eikä sen jälkeen unen saaminen oikein enää onnistunut. Yksiä parhaimpia asioita elämässä ovat kuitenkin hitaat aamut ja vapaus makoilla ja kieriskellä peitossa niin pitkään kuin huvittaa. :3

Tatuointi-päivän ja halloween-bailujen vuoksi järjestin sairaalaharjoitteluuni tiukan aikataulun. Minun on tehtävä kuusipäiväisiä työviikkoja, jotta saan viimeisellä viikolla tarvitsemiani vapaita. :/ Luulen, että viimeistään ensi viikon lopulla alan olla melkoisen uupunut, mutta onneksi ainakin toistaiseksi koen vielä jaksavani. Huomasin myös yhden viikon lopun + sitä seuraavan viikon alun muodostavan minulle sellaisen mukavahkon SEITSEMÄN PÄIVÄN TYÖPUTKEN, jonka jälkeen viimeistään sitä alkaa luultavasti väsyttää.... @__@'' Noh, omapahan on moka.. Niiden jälkeisen vapaapäivän jälkeen on kuitenkin enää kolme työpäivää jäljellä ja sitten onkin tatska-aikaaaaa!<3

Eilisen päivän kuteet poikkesivat kerrankin hieman "normaaleista". (elikäs harjoittelun aikana pitämistäni farkuista+topista, kun 80% päivästä viettäminen hoitopuvussa ei hirveästi inspiroi uusien asukokonaisuuksien kehittelyyn..) Tässä eilisillan keikka-asua. Päällä lahjaksi saatua kierrätysmekkoa, ikivanhat neulebolero ja vyö sekä Nellyn namikengät. Kertomani elokuvateatteriepisodin jälkeen olen kyseisten kenkien käytön suhteen melko varovainen. :-----D

 Hyvää torstain jatkoa kaikille! :3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti