torstai 20. joulukuuta 2012

Corkscrew

Hoihoi. Tänään lähdemme jälleen Raumalle, visiteeraamaan tällä kertaa Mikon 80-vuotta täyttävää mummua. Sen verran haluan mainita rouvasta muutaman sanan, että syntymäpäivälahjaksi hänelle annetaan uusi polkupyörä. Ja ei mikään kolmipyöräinen, vaan ihan kunnollinen kaksipyöräinen, tosin hieman madalletulla rungon keskiosalla helpottaekseen hieman pyörästä nousemista ja siihen menemistä. : D Sellaiset kasikymppiset voisin toivoa itsellenikin, kiitos.

Joululoma se on muuten ihmeellistä aikaa. Laiskuus iskee niin päälle, että suurimman osan ajasta tässä taloudessa ollaan vaan sohvailtu ja tuijoteltu uuden hankinnamme, Viaplay:n laajaa tarjontaa. <3__<3

Eilen kuitenkin siirryin sohvalta hetkeksi myös hieman muuallekin. Laulajien pikkujouluissa laulettiin moniäänisesti jouluisia yhteislauluja, juotiin glögiä ja syötiin konvehteja. :3 Kekkereiden jälkeen passitin Mikon kanssani kaupoille ja shoppasin hänelle sieltä minun nimissä vaatepainotteista joululahjaa. Onhan se siistiä päästä itse päättämään miehensä pukeutumisesta! Varsinkin kun toinen on niin mallinukkevartaloinen, että mikä tahansa vaate näyttää päältä hyvältä.. -___-' (mikä on samalla tietysti hieman masentavaakin)

Ja noh, nappasinpas tietty muutaman kledjun kaupasta itsellenikin... No mutta kun kolme euroa ei ole raha eikä mikään!! :'''D Kuvan keskellä oleva mekko on tosin muutama päivä sitten ostettu kirpparilta, mutta kolme euroa velvoitti minua sekin.

Kirppareilta on kertynyt hoodiimme myös useampia teepurkkeja. Purkeista peritään käytettyinäkin helposti aivan mahdottomia hintoja, mutta tuo uudempi vasemman puoleinen löytyi yllätyksekseni hyllyltä vain 10 sentin hintaan! Haha!

Hamenaiset (tai miksei myös miehetkin ;>) varmasti ymmärtävät seuraavan hehkutukseni ihanuutta. Tänään korkkasin nimittäin pitkästä aikaa aivan uudet sukkahousut!~ Ainakin minulle upouudet ja hyvin istuvat sukkahousut jalassa, tekevät päivästä aina hieman paremman! Jotkut väittävät vastaavanlaisen vaikutuksen tulevan mätsäävistä alusvaatteista, mutta siihen taikaan minun uskomukseni eivät ole vielä yltäneet. ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti