tiistai 29. tammikuuta 2013

Spirit Candle

Voi huhhuh ihmiset! XD Keskustelua saa käydä ja eri mieltä saa olla, mutta edelliseen postaukseen tuli sen verran hyökkääviä kommentteja että lol. :----DD En edelleenkään väitä nuudeleiden olevan terveellisiä, tai millään tasolla täysjyväisiä makaroneja parempia (puhumattakaan kuitupitoisuudesta)! Kunhan totesin oman kokemukseni perusteella huomanneeni nuudeleiden LIHOTTAVAN VÄHEMMÄN kuin pastan!~

En ole väittänyt olevani mikään ravitsemusasiantuntija, eikä kimppuuni tarvitse hyökätä (varsinkaan anonyymein kommentein), kun kyse todella on yhden ihmisen näkökulmasta ja mielipiteestä. Myönsin itse tekstissä rasva-arvojen olevan nuudeleissa sen 3grammaa enemmän kuin makaroneissa, enkä tajua miksi samaa täytyy toistella moneen kertaan kommenteissa. :----D Tai, puhukaahan vain toki, mutta olkaa kilttejä ja lukekaa ajatuksella koko mielipiteeni ensin.

Itse pyrin nimenomaan vähentämään HIILIHYDRAATTEJA. Minun dieettini perustuu hiilareiden vähentämiseen, ja sen avulla painon pudottamiseen. Tiedän rasvan olevan samoin lihottavaa, suolan epäterveellistä ja pikaruoan muuten vaan paskaa, mutta vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa kaikki noi jutut ovat toissijaisia. Kaikkea ei voi aina ottaa huomioon. Myönnän sen verran munanneeni, etten huomannut nuudelipaketin selosteessa lukevan "cooked", joten siitä huomautuksesta kyllä kiitos lukijan. :)

Hoh, se siitä!

Neule - alelöytö pippupoikien vaateosastolta, Raitapaita - H&M, Hame - Kirppari(H&M), Sukat -itse kudotut
Tänään pitkästä aikaa vapaata keskellä viikkoa! Se ei kuitenkaan korvaa kaksiviikkoista lauantai-koulu -putkea, joka kuitenkin onneksi loppuu tämän viikon jälkeen. ~o~'

Viime aikoina on muuten kuulunut ihan hyvää. Ollaan nähty ystäviä ja autokin saatiin taas kuntoon. :) Eilen pääsinkin muutaman viikon salitauon jälkeen jälleen juoksumatolle hikoilemaan.<3 Ei kun ole houkuttanut lähteä polkemaan sinne edesmenneillä pakkasilla, kun takaisin olisi joutunut tulemaan hikisenä tai vaihtoehtoisesti suihkumärkänä. :o Joo, tekoselitysten makua taas, mutta kun autolla kaikki käy niin paljon näppärämmin. D:

Käytiin sunnuntaina pitkästä aikaa (peräti kahdella) kirpparilla ja löysin muutaman superkivan jutun!! Yksi huikeimpia löytöjä koskaan on tämä ripustettava kynttiläpeili!<3

Aiivan mieletön löytö! Katsokaa kuinka täydellinen se on! <3__<3 Onneksi en ollut liian rationaalinen ja jättänyt noin upeaa luomusta sinne, vaan sorruin kauneuden houkuteltavaksi! Indiskan alkuperää oleva, näyttävä ja laadukas kynttiläkoriste maksoi vain kolme euroa.

Toinen superkiva löytö oli tämä hauska hippipaita! Ihastuin sen väreihin heti ensisilmäyksellä ja huomattuani sleveän kaula-aukon ja kokonaismallin, epäilykset haihtuivat heti. Yksi fetisseistäni taitaakin olla kaulaa ja solisluita paljastavat leveät kaula-aukot. En niinkään välitä suurista tissivakoa tyrkyttävistä decalteista, kuin tämänkaltaisista siroista kauneutta korostavista luomuksista.<3

Mukaan päätyi myös eräs toinen kiinnostava yläosa, jonka kuitenkin ajattelin esitellä vasta asukokonaisuuden yhteydessä. :) Niiden lisäksi löytyi myös ilmeisesti epäonnistuneen värjäyksen kokenut, murretun marjapuuron värinen villalankakerä(<3!!) sekä nippu ainiaasti tarvittavia ponnareita. :) Pieinstä iloista se onni muodostuu!

Sunnuntaina ruokana: italialaista vihannes-sekoitusta, jauhelihaa, suolakurkkua sekä punajuurta. 
Ei mulla muuta, näkyillään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti