sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ice Drop Water

Viikonlopputerveisiä täältä päin! :---) Perjantaina oli tosiaankin viimeinen harjoittelupäiväni ja sen kunniaksi vietimmekin Sarin kanssa pienimuotoista teeiltaa kera muffinssien ja elokuvien. Lauantaina oli tarkoitus lähteä keväiselle kirpparipyöräilyretkelle, mutta  tapeltuamme Mikon kanssa puolet päivästä menot siirtyivätkin sunnuntaille. :----DD Mikäs siinä, onneksi sunnuntaisin kirppareilla onkin pidemmät aukioloajat.

Lauantain asun kamppeet ovat aika pitkälti hankittu henkkamaukalta, mistä ihme kyllä löytyykin mielestäni niitä eniten käytännöllisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita. Yllä olevassa kuvassa näytän muuten aika jännältä.. En ihan omalta itseltäni vaan jotenkin... Vanhemmalta? :/ Samaisesta kuvasta myös huomaa jo jokin aika sitten värjäämäni (=värjäämättä jättämäni) tukan. Tajusinkin muutama päivä sitten viime kerran olleen peräti JOULUKUUSSA. Siinä mielessä väri mätsää omaani aika hyvin, sillä ainakin koko otsatukkani on jo täysin luomua omaa hiustani. Whoott..

Huomenna alkaa taas pitkästä aikaa normaali koulunkäyntijakso. Toivottavasti kuitenkin myös pientä työkeikkaakin välillä soiteltaisiin. Tosin, eipä niitä kesätöitäkään ole hetkeen vielä herunut, niin saapa nähdä kuinka niiden töiden kanssa oikein käy.

Illalla kuitenkin uutta väriä päähän! Arvatkaa olikos taas vaikeuksia hiusvärihyllyllä? Olo on kuin karkkikaupassa, jolloin uusien makujen kirjo vetää puoleensa mutta valittavana olisi vain yksi vaihtoehto. En oikeasti kyllä pidä karkista. Suklaa nyt on asia erikseen.<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti