keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Stolen Spirit

Tänään vihdoinkin alkoivat tarpeeseen tulleet vapaapäiväni!~ Mukavastakin ympäristöstä huolimatta jatkuva kiire sekä aikaiset työaamut väsyttävät nuortakin ihmistä aika lailla. Neljän työpäivän aikana toimin kahtena aamuna kerroksemme lääkevastaavana, mikä tarkoittaa työpaikalle saapumista jo puoli seitsemäksi. Z__z' Erittäin anti-aamuihmisenä moiset heräämiset ottavat meikäläisen aika koville! Thank god olen vuorotöissä, ja tulen tekemään myös iltavuoroja!

Vaikka väsymyksen vyöryt painuvat tottumattomuudesta herkkään niskaani, ikuisesti suunnittelemani päiväunet jäävät ainiaasti toteutumatta. Kotiin saavuttua muu elämä vie mennessään, varsinkin nyt kun Kikimme on jo kolmisen päivän ajan ollut hieman huonovointinen. :( Onneksi neidin kunto vaikuttaa tänään kohentuneen ja nyt hän suostuu jälleen syömään normaalisti.<3

Niin ja ruoasta puheenollen! Tänään illalla menemme viimein Mikon kanssa testailemaan jo niin kauan suunnittelemaamme mässäilyiltaa Amarilloon! Keskiviikkoiltaisin sieltä saa tilattua pieniä annoksia naposteltavia herkkuja sekä juomia ainoastaan 2,5euron hintaan! 8)) Aijomme tilata kaikki  listalla olevat ruoka-annokset (yht. n.5 kpl) ja napsia ne kahteen pekkaan. Siellä on muuomuossa mozzarellatikkuja, ranskalaisia ja sipulirenkaita.. *__* Nammmmmm!

Neule - H&M, Hame - H&M (2nd hand), Sukkahousut - Seppälä, Kengät - VegaBond (2nd hand)
Tässä asu viime viikolta. Tuon näköisenä taisin silloin lähteä pyöräilemään kaupungille uuden nauhoittavan mikrofonin hakureissulle. Viilentynyt sää on mielestäni ollut harmin paikka, sillä juuri kun oli tottunut helteiden mukaiseen pukeutumiseen täytyykin varata mukaansa lämmikkeitä. :(

Sateitakin on taas tullut siihen tahtiin, että olen joutunut polkemaan työmatkojani niiden alla useaan otteeseen. Paras kerta taisi olla aivan kesäkuun alussa, jolloin ylläni oli TÄMÄ keskiaikaisvaikutteinen kesämekkonen. Sinä aamupäivänä aurinko paahtoi taivaalta hullun lailla ja puolenpäivän aikoihin lähdin pyöräilemään kohti (silloin vielä tulevan) työpaikkani perehdytyspäivää. Kesken infotilaisuuden kuului yllättävä ukkosjyrinä, jonka perään vielä toinen ja kolmaskin. Taivas repesi kahtia ja salamoinnin lisäksi taivaasta tuli täydellistä kaatosadetta. Tilaisuuden päätyttyä odottelimme muiden paikallaolijoiden kanssa sisätiloissa puolisen tunnin verran sateen hiljentymistä, mutta tilanteen oltuaan melko toivoton päätin lähteä matkaan.

Ei tarvitse ehkä kertoa kuinka märkänä palasin kotiin... Vettä sai suoraansanoen desilitroittain rutistaa pois rintaliiveideni toppauksista, sillä kaikki kastui litimäräksi. D: Pahinta pyöräillessä oli ehkä kylmän sateen aiheuttama palelu. Oudoin tuntemus oli kuitenkin armottoman kokoisten sadepisaroiden aiheuttama kipu paljailla käsivarsilla! Toisaalta en kyllä ihmettele, sillä jossain puolella Suomea taisi samana päivänä sataa taivaalta jopa rakeita...

Lähdin tässä yksi päivä H&M:lle metsästämään jo pitkään havittelemaani mustaa tuubitoppia. Pieniä kokoja oli jäljellä kuitenkin enää XS ja M ja tietysti oma tarvitsemani S oli tunnetusti loppuunmyyty. Kokeilin kuitenkin noita kahta muuta ja kuinka ollakaan M oli lähes sopiva, mutta kuitenkin liian löysä vatsasta kun taas XS sopivan kireä vatsasta, mutta aiivan liian pieni rinnoista. -___-'

Meikäläistä ei kyllä ole siunattu millään tavalla isolla rintavarustuksella, mutta tällaisissa vaatteiden osto -tilanteessa tunnen syvää empatiaa niitä naisia kohtaan, joilla on isot rinnat, mutta pieni keho. Itseni on tämän kaltaisia harvinaisia tilanteita lukuunottamatta suhteellisen helppo löytää tavallisista kaupoista sopivia vaatteita ja rintaliivejä. Ei kyllä käy yhtään kateeksi heitä, joiden naiselliset kurvit tai vaihtoehtoisesti normaalia pienempikokoinen ruumiinrakenne vaikeuttavat vaatteiden hankkimista. :( Esimerkiksi Mikon kohdalla herralle ei toisinaan tahdo millään löytyä sopivan kokoisia vaatteita, kun äärimmäisen harvoin miesten mallistoista edes löytyy kokoa XS. : / Lähes kaikki t-paidat roikkuvat päällä kuin henkarissa ja housuihin jää ekstratilaa lihottamiselle. Hehs.

H&M reissulla matkaan kuitenkin lähti halpoja alemeikkejä ja syksyyn sopivia paksumpia sukkahousuja! Nuo kynsilakat maksoivat vain euron kappalehintaan ja ainakin vihreä näytti kynsissä aika päheeltä! 8---) Harmi vain että kesäiseen värifiilistely-aikaan olen juuri töissä vanhusten hoidon parissa, jossa kynsilakat ovat kiellettyjä. :( Onneksi lakat eivät kovinkaan nopeasti vanhene ja ainakin toistaiseksi elokuussa minulla on kesälomaa! ^-^


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti