lauantai 29. kesäkuuta 2013

Thunder Thoughts

Heiipps pitkästä aikaa! :----)) Minulla on ensimmäistä (ja ehkä viimeistä) kertaa kesätyöni aikana vapaa viikonloppu! Maailmaa mullistavien suunnitelmien sijaan ollaan kuitenkin oltu kotosalla, lukuunottamatta pakollisia asiointireissuja keskustassa. Huomenna on isoäitini 70-vuotis syntymäpäiväjuhlat ja metsästimmekin hänelle (ja sedälleni, jonka syntymäpäivä on samana päivänä) tänään lahjat. Materiaalisten lahjojen lisäksi meitä pyydettiin esittämään juhlissa myös musiikkilahja, ja tässä sitä sitten ollaankin lievästi menetetty hermoja vanhemman maun kappaleiden opettelemisessa. : /

Voin muuten kertoa yhden salaisuuden. Olen aiivan järjetön hermostuja, jos asiat eivät mene juuri niin kuin niiden toivoisi menevän. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin elämän osa-alueisiin, mutta toteutuu täysin esimerkiksi minun ja musiikin tai minun ja taiteen -välisissä yhtälöissä. Kun siis harjoittelemme Mikon kanssa laulu-kitara -duoja, saatan muuttua hetkessä oikeaksi natsityranniksi! D: Erityisen helppoa on valittaa epäkohdista toiselle, kun kyseessä on läheinen ihminen.

On muistettava että kummankin päässä on aivan omanlainen visio kappaleesta ja on todistettu eri ihmisten jopa kuulevan musiikkia eri tavalla. Olisi varsin näppärää siirtää omat mielikuvansa toiselle kätevästi jollain usb-tikulla! Miksei sellaisia aivojen välisiä toimintoja ole vielä keksitty?.. Onneksi sovimme tappelut lähes yhtä helposti kuin mitä ne syntyvät, ja ainakin tiedostamme uusien biisien harjoittelun aiheuttavan aina pientä eripuraa. Eikös ongelman tiedostaminen ole jo itsessään sen puolittainen voittaminen? : DD


Paita - Lindex, Vyö - Seppälä, Hame - KappAhl (Saatu Jennalta)




Eilen illalla päätimme tehdä vaihtelun vuoksi jotain muuta kuin katsella kotisohvalla leffaa. Lyhytaikaisesta hellekaudesta huolimatta päädyimme lähtemään yyterin rannalle iltaiselle uinnille. >.<' Ilmat olivat olleet koko päivän ajan lämpimät, mutta saavuttuamme suurelle ja avaralle rannalle meinasimme jäätyä kuoliaaksi! Tuuli oli kylmää ja sitä oli paljon! D: Olimme täysin varmoja että vesi jos joku on sitten takuulla jäätävää, mutta pitkähkön matkan jälkeen ajattelimme ainakin kokeilla sinne menemistä. Eihän siinä ole mitään menetettävää..

Yllätykseksemme merivesi oli todella miellyttävän lämmintä! Ilman mitään saunaa veteen käveleminen tuntui varsin siedettävältä ja ikuisena vilukissana minä olin jopa meistä se ensimmäinen, joka sukelsi veteen kokonaan! 8'> Loppujen lopuksi eilisillasta tuli yksiä parhaimpia uintireissuja ikinä! Älkää siis antako ensisijaisen ulkomuodon hämätä! ^-^



Löydettiin tänään lahjahakureissullamme kotiimme tuollainen söpö ovikyltti, joka kuvasti ajatusmaailmaamme melko osuvasti! =(>.<)= Siinä se nyt komeilee meidän ulko-ovella.<3 :)) 

Ja arvatkaapa mitä minä hain tänään postista?... Uudet kenkulini tietenkin!<3

Minä kuin tilasinkin sitten membersiltä nämä supersiistit paksupohjaiset tennarit! 8 > Jännitin kovasti laadun puolesta, mutta kärjissä olevat tekonahkaosat sekä muu kangas vaikuttavat tukevilta ja kestäviltä! Pohjaankaan ei ehkä ihan heti tule reikää, kun sitä kumia riittää tuolla aika reippaasti muutaman senttimetrin verran. ;) 

Koonkin puolesta olin tilatessa hieman huolissani, sillä Nellyn kenkien 37:t olivat minulle hieman liian isot ja taas yhdet 36:n korkokengät aavistuksen liian ahtaat! :( Tilasin nämä kuitenkin koossa 36, sillä suurin osa Nellyn samankokoisista kengistä olivat olleet hyviä, ja onnekseni nämäkin olivat lopulta sopivat! *__* <33

Mitäs tykkäätte?? 8---)) Näiden mukana kaupanpäällisenä tulivat myös mustat kengännauhat, mutta jostakin syystä tykkään näistä valkoisista enemmän. ^^ Itse olen diiliin erittäin tyytyväinen ja voin vain toivoa näiden kestävän hyvin käytössäkin! :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti