perjantai 6. syyskuuta 2013

Shadows Of Greyness

Moikka kaikki! :)) Tässä muutamia asukuvia yhdestä viimeaikojen lempiasustani! Kuvien karseasta laadusta huolimatta päätin kuitenkin haluavani saada nämä tänne blogiin. Vedin kamalat valon aiheuttamat ylivalotukset ja epämääräiset valoläiskät siedettävimmiksi, mustavalkoisen filtterin kautta ja nyt näistä otoksista saa peräti jotain selvää. Toisaalta mustavalkokuvat tuovat aina omanlaisen vanhanaikaisuuden fiiliksen, mistä ainakin minä tykkään toisinaan nauttia.

Olenko muuten ainoa joka on pienestä asti kuvitellut, että menneinä vuosina kaikki on valokuvien mukaan ollut mustavalkoista? XD Ajatus on tietysti absurdi, mutta kaikkien vanhempien ja heidän vanhempien valokuvien ollessa ainoastaan kaksivärisiä (tai siis eiväthän musta ja valkoinen toisaalta edes ole värejä?) ei oikeastaan osaa edes kuvitella heidän todellisuudessa eläneen aivan yhtä värikkäässä maailmassa kuin me nyt. Enintään olen osanunt mieltää heille vanhojen elokuvien mukana tuomia pastellisävyjä, mutta en lainkaan nykypäivän kaltaista tummien ja voimakkaiden sävyjen väriskaalaa. : DD

Kuvan uusi samettihameeni on oikeasti murretun oranssi, tennarit viinin punaiset sekä sammakkokaulakoru kirkkaan punainen. :) Löysin muuten H&M:lta aivan ihanat yli polveen ylettyvät mustat polvisukat ja käyttänyt niitä viimeisen viikon sisällä aivan hullun lailla! >.<' Ihastuin myös aivan uudella tavalla tuohon ikivanhaan pitkään neuletakkiini ja huomasin sen ominaisuudet varsin käteviksi esimerkiksi hame päällä pyörällä ajellessa! Aivan mahtava keksintö!!

Ai niin, lupasin kommentoida muutama päivä sitten katsomaamme Varjojen kaupungit -sarjan Luukaupunkia.  (JUONIPALJASTUSVAROITUS!) Elokuva oli mielestäni ihan hyvä, tai pidin siitä ainakin enemmän kuin Hobitista. XD höhöh... Tykkäsin kovasti elokuvan teknisestä puolesta, väreistä sekä tunnelmasta. Erikoistehosteetkin oli tehty varsin hyvin, eikä missään kohtaa tullut sellaista oloa että leffan tekoon olisi voitu panostaa enemmän. :) Juonellisesti minua henkilökohtaisesti vähän haittasi jälleen saman vanhan aiheen kuluttaminen; ihmissudet, vampyyrit, hyvä, paha jne, johon oli sitten keksitty vielä yksi uusi kasti olentoja jotka olivat kaikkia muita ylempänä ja parempia. Puolienkelit olivat tällä kertaa jumalan suuri lahja ihmiskunnalle ja "lievästi" Graalin-maljaa muistuttava esine oli kuin olikin suurta mahtia tuova voiman mystinen lähde. :---DD

No ei, en valita, uusien aiheiden keksiminen ja erityisesti fantasiaelokuvien tekeminen on nykypäivänä varmasti vaikeaa, kaiken hyvinkin jännittävän ollen jo tehtynä. >.< Lukemistani melko hyvistä saaduista arvosteluista huolimatta olimme katsomassa kyseistä elokuvaa tasan viiden muun katsojan kanssa. :----DD Leffateatterista lähtiessä viereisestä salista tulleet kauhuleffan katsoneet naiset olivat niin innostuneen-kauhistuneita, että sisälläni kieltämättä pilkahti pieni kateellisuuden poikanen. >.<'''


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti