keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Turkoosi Totuus

Hola! Täällä vietetään vapaata päivää koulusta. Kotoilu on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin sohvalla löhöilyä, sillä se on kulunut tähän mennessä mm. lukien ensi maanantaiseen kirurgian tenttiin, siivoillen kissankarvoja, vessaa ja pyykkiä, ulkoiluttaen Nanaa, jutustellen samalla naapurin koiranomistajille sekä tehden itselleni herkullista lounas-salaattia. Ihan kivaahan tämä on, kunhan keksii ja jaksaa lagaamisen ohella myös tehdä jotain järkevää. : )

Asukuvina tänään viime viikonlopun trikoomekko + legginssit -mammayhdistelmä. Kyseinen yhtälö on enemmän kuin mukava ja enemmän kuin hyvin soveltuva kasvavan mahan kaveriksi! Ostin trikoomekon alennuksella h&m:stä luullen sitä ensin vain hieman pidemmäksi paidaksi. : D Mutta ei se mitään, tämä kapistus toimii loistavasti kummassakin roolissa, sekä farkkujen että legginssien kaverina.

Totta puhuen viimeisimpien kuukausien aikana uusien asujen keksiminen on ollut enemmän kuin hakalaa, eikä uusiin kamppeisiin investoiminen ole tuntunut erityisen järkevältä tai palkitsevalta. : / Käytössäni on tällä hetkellä vain kahdet farkut (joista toiset muuten hajosivat mystisistä syistä hieman etureidestä!?! Kuulemma pesukoneen hajottamana! >:( ) sekä hieman useampi yläosa. Kaikkia niitä koitan kuitenkin varjella huolella ja pärjätä kesäkuun loppuun mahdollisimman vähillä vaatehankinnoilla.

Ensi viikonloppuna lähdemme ystävien häihin ja mekkovalintani onkin aiheuttanut hieman päänvaivaa. Toisaalta löysin kaapin kätköistä muutamat kumilenkkimaiset venyvät makkarankuori-mekkoset, jotka yllättäen venyvät mahalle asti, mutta näyttävät kieltämättä päälläni melko hupaisilta. X) Haittaako, jos juhlissa pukeutuu ihoamyötäilevästi, yrittämättä peittää kehonsa uusia muotoja ja päinvastoin esitellä ne muille sellaisinaan? Huvittavintahan tässä on se, että ennen (painoni ollen pienempi) häpesin kireiden makkarankuori-mekkojen pitämistä, ajatellen niiden korostavan liikaa kroppani huonompia puolia. :----D Näin se kaikki vain toisinaan kääntyy päälaelleen, vaikka eihän minulla tässä ole yhtä paljon valinnanvaraa kuin silloin...

Tässä myös ihka ensimmäinen mahanpitely-kuvani! x3 Ajattelin sellaisen ajan olevan vasta raskauden myöhemmässä vaiheessa, mutta katsokaapas tuota! Sehän näyttää kuvassa jo melkoiselta jalkapallolta! Hassua! Ja ihanaa! ^^''<3

Mukavaa päivänjatkoa teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti