sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Yliajalla kuulumisten kera

RV 39+6
 Heippa murut! :'> Täällä ollaan yhä samassa paketissa, kolmannella päivällä "yliaikaisuutta". Todellisuudessahan raskaus on yhä täysiaikainen, sillä toistaiseksi ollaan liikkeellä viikoilla 38-42, ja viikolla 40+0 on se virallinen laskettu aika. Tämä tarkoittaa sitä että raskaus on kaikesta kolmen päivän lasketun ajan ohittamisesta huolimatta vielä täysin normaali, ja nimittääkseen sitä yliaikaiseksi tulisi minun olla raskaana vielä puolisentoista viikkoa. :') Ei siis ole mitään hätää! Vaikka huolestuneet ja jännittyneet sukulaiset ja ystävät kyselevätkin nyt lähes päivittäin onko jo jotain tapahtunut.<3 x3

Tapahtuuhan sitä jotakin pientä joka päivä! Viimeisen viikon ajan supistuksia on tullut varsinkin iltaisin, ja tänään niitä tuli myös päivällä ollessamme ruokaostoksilla. Joka kerta olen ajatellut että lähtö saattaisi tulla tulevana yönä, mutta aina sitä on kuitenkin herännyt rauhallisissa merkeissä kivuttomaan aamuun. "Jaaha, ei vielä tänäänkään siis." Tänä iltana supistuksia tuli jossain vaiheessa peräti 15 minuutin aikavälillä, noin kahden tunnin ajan! Se oli jotakin uutta, sillä niin säännöllisiä rytmejä minulla ei ole vielä aikaisemmin ollut.

Mikko lähti juuri yövuoroon, ja hän onkin jo viikkoja sitten ennustellut että ihan varmana synnytys käynnistyy juuri tämän kyseisen yön aikana kun hän ei olisi kotona! : D Toivon tietysti että synnytys lähtisi käyntiin rauhallisissa merkeissä ilman paniikkia ja sättäämistä kummankin meidän ollessa leppoisasti himassa. Jos tämän yön aikana synnytyksen on kuitenkin käynnistyäkseen, toivottavasti hänen töissään ei ainakaan ole kovin hektistä, ja hän pääsisi näppärästi liukenemaan paikalta. ^^' Tietystihän minä jo haluaisin päästä itse asiaan, enkä malta enää odottaa milloin tämän pikkuisen tapaaminen tulisi jo vihdoin tapahtumaan! :''>

Perjantaina käväisimme Mikon sukulaisten järjestämällä mökkireissulla. Oli ihanaa viettää aikaa luonnossa ja nähdä niin paljon tuttuja ihmisiä. ^^ Monen kanssa Mikon sukulaisista olen ehtinyt jo aika hyvin tutustumaan ja osan kanssa jopa ystävöistymään enemmänkin. Heidän näkeminen ja kuulumisten vaihtaminen on minustakin nykyisin kovin mukavaa! :'>

Vaikka lentopalloilut ja uintireissut jäivätkin osaltani vaivalloisen liikkumiseni vuoksi tällä kertaa tekemättä, oli kuitenkin hauskaa seurata aktiviteetteja vierestä ja jutella ihmisille. : ) Näiden lisäksi oli tietysti saunomista ja ah-niin-ihanaa grillailua! >.< Viihdyttiin sukutapaamisessa pitkään, ja lähdettiin ajamaan kohti kotia vasta puolenyön jälkeen. Sinnekin olisi voinut jäädä yöksi, mutta mukavuudenhaluisina (sekä ajatellen tietysti myös mahdollista synnytystä ja sairaalan sijaintia) päätimme lähteä nukkumaan omaan sänkyyn.

 Nyt kun kerrankin tyhjentelen puhelimeni muistikorttia, laitetaanpa kaikki kuvat kerralla. : D Tässä muutama otos juhannukselta, kun olimme merenrannalla Mikon vanhempien sekä sukulaisten kanssa. Ilma oli kaunis, mutta kylmä ja tuulinen!


Ja pitkästä aikaa ruokakuvia varmaan kahden kuukauden ajalta! : D Tulee näköjään kuvattua vain erityisen herkkua tai hyvännäköistä ruokaa, sillä eihän se jokapäiväinen syöminen aivan tällaiselta näytä.. Paitsi jotkut jutut tietenkin, mutta pizzaa tai lettuja ei kyllä tule syötyä edes viikottain (harmi kyllä x3).

Aamupala ovat tosin yhä useammin alkaneet näyttämään ennen niin totuttujen leipien sijaan tuon ensimmäisen kuvan kaltaisita myslisekoituksilta. Kyseessä on samaa, aikaisemmin hehkuttamaani lempparia Myllärin luomu-mysliä, jota sekoittelen milloin mihinkin. Tavallisen makujugurtin sijaan teen usein  maustetun ja maustamattoman jugurttien (esim. kreikkalainen) sekoituksen tai sekoitan makeampaa jugurttia rasvattomaan rahkaan. Myös turkkilainen jugurtti ja mustikkakeitto sopivat myslin kaveriksi loistavasti, ja kaikkia näitä kombinaatioita muuntelemalla (sen mukaan milloin mitäkin jääkaapista löytyy) saa aika mukavasti vaihtelua! : ) Jotenkin se "tavallinen" marja-, banaani- tai hedelmäjugurtti on makuuni nykyisin aivan liian makeaa. : ( Jos jotain niistä haluan saada myslieni seuraksi, mukaan on aina laitettava myös jotain maustamatonta saadakseen koostumuksesta sopivan makuista.

Jokin aikaa sitten väkertämäni kynnet, jotka Mikko nimesi Tähtitaivaaksi, sekä vauvalle kudotut tumppuset. : 3

Mukavaa illan jatkoa teille! Toivottavasti yöni tulee olemaan rauhallinen, vaikka toisaalta happeningi olisi jo kovasti toivottavaa! >.<' Heips!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti