maanantai 13. lokakuuta 2014

Millaista oli ennen?

Väsynyt aamu taas (heh, koskas sitä ei nykyisin olisi?..) mutta koitetaan käynnistyä kahvin voimalla hieman ajattelemaan.

Luettuani ystäväni blogikirjoituksen innostuin tässä miettimään samaa aihetta omaa elämääni koskien. Millaista elämäni oli ennen nykyistä elämääni? Mitä oli ennen kaikkea tätä? Yksinkertainen kysymys kääntyikin yllättävän hankalaksi, ja menneisyyden muisteluja on pakko alkaa pilkkoa pienemmiksi osasiksi saadakseen edes jonkinlaisesta realiteetista kiinni. Kyllähän sitä pääpiirteittäin ehkä muistaakin "no toi aika oli ihan kivaa" ja "no silloin taisi ehkä olla vähemmän kivaa" ja niin poispäin. Mutta tarkempaa kuvaa menneistä hetkistä saadakseen aloin toden teolla muodostamaan konkreettisia kysymyksiä.


  • Millaista oli lukioaikoina? Mitä silloin tuli tehtyä? Millaista musiikkia kuuntelin? Kenen kanssa vietin aikaa? Mikä oli lempi ruokani? Minkä tyylisesti pukeuduin? Mitä harrastin? Millaisilla nettisivuilla silloin kävin päivittäin? Mitkä olivat tulevaisuudensuunnitelmani?
  • Millaista oli asua vanhempieni luona? Riideltiinkö me äitini kanssa paljon? Kuinka usein? Koinko kuuluvani perheeseen? Miksi halusin muuttaa omilleni jo 18-vuotiaana? Tapeltiinko me siskojeni kanssa? Tehtiinkö me pikkusiskoni kanssa paljon yhteisiä juttuja?
  • Millaista oli ennen päivittäistä yhteydenpitoa nykyisiin lähimpiin ystäviini? Koinko olevani yksinäinen? Enkö kaivannut läheisiä ystäviä joille puhua päivittäin? Kenelle purkasin sydäntäni kun mieltäni painoi jokin? Keneltä sain kallisarvoista vertaistukea milloin mihinkin tilanteeseen, kun puolison miehinen näkökulma ei siihen riitä?
  • Millaista oli olla ihastunut? Olinko jännittynyt? Miksi tunteistaan kertominen oli niin kamalan pelottavaa? Millaisia tuntemuksia ihastuneena koki? Mistä haaveilin?
  • Millaista oli entisessä parisuhteessa? Mitä yhteistä meillä oli? Mitä me tehtiin? Olinko onnellinen? Miksi me erottiin? Riideltiinko me paljon? Olinko rakastunut?
  • Millaista oli ennen vauvaa? Miten kulutin päivisin aikaani? Miten osasin valittaa väsymystä vaikka sain vapaasti nukkua kokonaisia öitä? Olinko erilainen mitä nyt? Olinko itsekeskeinen?
  • Millaista oli opiskella? Luinko tentteihin? Otinko opiskelusta stressiä? Kiinnostiko opiskelemani aihe minua? Olinko tyytyväinen alavalintaani? Mistä sain opiskelumotivaatiota?
  • Millaista oli asua Porissa? Miten viihdyttiin niin paljon kaksistaan ilman ystäviä? Miksei me käyty missään? Miten saimmekaan kaikesta huolimatta säilytettyä ystävyyssuhteemme kavereihin muilla paikkakunnilla? Miksi muuten me ei tykätty asua siellä?
Tässä näitä ihan muutaman mainitakseni. Osa kysymyksistä sijoittuu vuosien taakse ja osa aivan muutaman kuukauden. Kaikki nämä kysymykset ovat sellaisia, joihin on yllättävän vaikeaa vastata! Miten ihmeessä olen voinut unohtaa millaista oli silloin? Hassua miten esimerkiksi vauvattomaa aikaakaan ei tahdo enää oikein muistaa kunnolla. Puhumattakaan edes lapsuudesta! Kaikki lapsuusmuistot ovat päässäni vain yhtä suurta sumua, joista muistan vain satunnaisia kohtauksia randomeista tilanteista.

Olen itseasiassa äärimmäisen iloinen, että silloin jokunen vuosi takaperin päätin perustaa blogin! Siis tämähän on parasta aikamatkailua menneisyyteensä mitä ikinä kukaan voisi keksiä! Okei, videopäiväkirja voisi olla vieläkin tehokkaampi, mutta blogi!<3<3 Blogista pääsee lukemaan mitä silloin oli päälimmäisenä mielessä, kurkkaamaan miltä silloin näytin ja stalkkaamaan mitä silloin oikein tulikaan tehtyä! Ennen tätä blogia minullahan oli vielä toinen blogi, johon halutessaan pääsee klikkaamaan tästä.

Näissä mietteissä tänään. Hyvää viikon alkua sinne! VISKI.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti