sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Ruokahömppää

Heippä lukijat!

Mitään yhteneväistä ja järkevää kokonaisuutta ei tästä(kään) tekstistä ole syntymässä, joten valmistautukaa henkisesti siihen sun tähän.

Kävin eilen kaupassa suorittamassa viikon ruokaostokset. Päivän kohokohta, heh. :D Joka käynnillä on aina napattava mukaansa tarpeellisten pakko-ostosten lisäksi jotain pientä kivaa itselle. Eilen sellaisena toimivat ruskea hiusväri, Big eye -ripsiväri sekä Kaksplus-lehti. Olen ajatellut kuvaavani tänne perus kauppareissumme ostoskassien sisällöt, mutta homma on aina unohtunut. Mitä jos luettelisin niitä tänne?

Taikan 3kk-neuvolassa


Nyt kun olen taas siirtynyt painoa pudottavaan vähähiilihydraattiseen (vhh) ruokavalioon, välttelen riisiä, pastaa, perunaa, leipää ja sokeria. Ruokakassissa tämä näkyy muun muassa kasvisten lisääntymisessä. Suosin kasvisten lisäksi paljon maitotuotteita, kanaa ja kananmunia. Lihan syöminen on meillä aika minimissään. Tällä hetkellä ei osteta edes leikettä tai makkaraa aamiaisleivälle (aamupalaleipä on minulla sallittuna<3) ja vain silloin tällöin syödään jauhelihaa.

Tätä meidän ostoskassit ruoan osalta nykyisin sisältävät:

- Kasviksia: tomaatti, kurkku, jäävuorisalaatti, kukka-/parsakaali, kesäkurpitsa, porkkana, paprika, avokado
- Hedelmiä: omenaa/banaania/mandariineja
- Kanaa, jauhelihaa, kananmunia
- Juustoa (Oltermanni 17%), fetaa, tuorejuustolevitettä, reajuustoa
- Maito, uht-maito, rahkaa
- Ruisleipää, kauratyynyjä
- Pakastevihanneksia (erinäisiä wokkivihanneksia), filee-kalapuikkoja
- Purkkijuttuja: sieniä, oliivia, aurinkokuivattua tomaattia, tonnikalaa, maissia, ananasta, pestoa
- Äidinmaitokorviketta, appelsiinituoremehua, pepsi max:ia
Joskus myös: Teetä, kahvia, siideriä, suklaata, purkkaa, oliiviöljyä, ketsuppia, sinappia, silliä, grillimakkaraa, jugurttia, mysliä, pakastemarjoja, aurajuustoa jne.

Paistettua mössöä, jossa mm. kesäkurpitsaa, kanaa ja paprikaa sekä kylkiäiseksi raejuustoa
Perus-salaattia fetalla, avokadolla ja paprikalla sekä gratvursti-makkara
Uskon vakaasti että tällä harrastamallani vhh-ruokavaliolla kilot todella alkavat tippua niinkuin viimeksikin muutama vuosi sitten. Toistaiseksi vaaka on näyttänyt vain pieniä muutoksia, ja aamupaino on pienentynyt "lähtökohdasta" (=eli 10kg vähemmän kuin painavimmillani raskaana) vasta kilon. Käyn vaa'alla joka aamu ja se on toiminut minulle hyvänä motivaattorina. Grammamäärät heittelevät milloin missäkin, mutta kirjaan lukemat orjallisesti joka päivä painopäiväkirjaani.

Vhh-ruokavalioon tottuu, jos vaan jaksaa nähdä ruokiensa eteen vaivaa ja käyttää hieman mielukuvitusta. Kun ajatus peruna-, pasta-, riisi- ja leivättömyydestä iskostuu päähän, sitä on helppo noudattaa. Tosin absoluuttisena en kuitenkaan aina tässä pysyttele. Esimerkiksi pieni herkuttelu on sallittua. Aurajuuston kanssa on pakko saada maustekeksejä, saunassa voi joskus ottaa siiderin, suklaata voi ottaa hieman illalla leffaa katsoessa ja piirakkaa voi maistella jos kaveri tulee kylään (niinkuin tänään, hehe). :'>

Vaikka varmasti tällainen löysäily-dieetti onkin hitaampi ja vähemmän tehokkaampi, siinä jaksaa pysyä pikadieettejä kauemmin! Kukaan ei takuulla suostu ikuisesti syödä kaalikeittoa tai elää jatkuvasti pelkillä laihdutusjauheilla.

Kappas, nuudeleita (ei niin suotava ruoka) paistettuna munan ja fetan kanssa. Lisäksi raejuustoa ja kasviksia.
Raskaana oleva omena, jolla hormoniviiva linea negra :D
Salaattia fetalla, paprikalla ja surimisuikaleilla lemppari curryn makuisen salaatinkastikkeen kera<3 Kastiketta ei sitten säästellä!
Munakasta juustolla sekä paprikaa ja avokadoa
Salaattia avokadolla, kesäkurpitsalla, oliiveilla, kanalla ja reajuustolla
Ainoa tämän ruoan huono puoli onkin sen vaikeus. Erityisesti vauva-arjessa huomaa arvostavan ruoanlaiton helppoutta, ja sitä tämä kasvis-salaatti -painotteinen ruokavalio ei kauheasti tue. : S Pilkkominen ja muu valmistaminen on usein hieman työläämpää sekä yllättävän äänekästä, jos samalla vauva vetelee vieressä päiväunia. Myös vihannesten syöminen on pehmeitä ruokia kovaäänisempää kun tavallisen mutustelun sijaan kuuluu *ROUSK ROUSK ROUSK*.

Mutta joo, taidankin hippaista tästä sitten syömään. Ruokakuvien katselu kun ei ainakaan auta jo pitkään päälle hiipivää nälän tunnetta. >.< Mukavaa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti