maanantai 6. heinäkuuta 2015

Hellettä ja Herkkuja

Moi, mitä kuuluu? :) Meillä vietetään kesää, aika kivaa sellaista. Kuumina hellepäivinä ollaan käyty leikkipuistossa, kirppistelemässä, ulkoiltu päivittäin, syöty grilliruokaa ja herkkusalaattia, juotu parvekkeella siideriä, käyty ekaa kertaa asuntoyhtiömme saunassa, istuttu kuumassa autossa, katseltu maauimalan ruuhkaista kansaa, leikitty ja tanssittu.

Edellispäivänä kävin myös lähes kahden viikon tauon jälkeen salilla jumpassa. Ai että miten kipeät vatsalihakset ovatkaan! Jokaisen aivastuksen ja naurupuuskan jälkeen on pysähdyttävä vetämään henkeä ja pitelemään kiinni kramppaavasta vatsasta. Core ball oli hauska, mutta melko rankka keskivartalorteeni. Taas sellainen jumppa, jonka puolessa välissä alkaa kirota "pitikin mennä tällaiseen, ei enää ikinä!" ja huomata viikon päästä olevansa siellä taas.

Eilen luoksemme saapuivat Taikan kummit, eli rakas ystäväpariskuntamme. Kokkasimme meille kaikille herkkuaterian Italiasta tuliaisiksi saaduista erikoispastasta ja -viinistä. Keksimme Mikon kanssa valmistaa pastan kaveriksi kermainen savukinkku-kastike paprikalla ja sipulilla. Lisäksi halusin tehdä raikkaan tuoresalaatin. Nammm!

Yksiä kesän parhaita puolia onkin mielestäni hyvä ruoka. Erityisesti kesällä tuoreiden kotimaisten kasvisten syöminen on parasta unohtamatta tietenkään ihania marjoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti