keskiviikko 5. elokuuta 2015

Nastaa Metsäilyä

Heiips kaikki pupuseni pitkästä aikaa! 8) Pahoittelen pitkästä hiljaisuudesta, vaikka oikeasti olenkin vain täpinöissäni kaikesta lähiaikoina tapahtuneesta ja tapahtuvasta! :> Kuten ehkä aiemmista postauksista kävi ilmi (ja ainakin insta-seuraajat varmasti huomasivat), oltiin tosiaan viime viikonloppuna hehkuttamillani metsä festivaaleilla, Nasta Metsä 2015 -tapahtumassa. Olin ihan hullun jännittynyt ja innostunut kyseisistä festareista jo etukäteen, sillä en ole käynyt muuta kuin kerran ruississa ja karma-rockissa, enkä todellakaan koskaan ennen missään tämän moisissa "under ground" -tyylisissä jutuissa. Tämän kaltaiset spesifimmät festarit kuulostivat kuitenkin massafestareita enemmän mun jutulta, ja sitähän ne oikeastaan olikin!

Vaikeaa tiivistää kaikkia viikonlopun fiiliksiä muutamaan lauseeseen, mutta oli kyllä älyttömän siistiä! *u* Festarit vastasivat kaikkia kuvitelmiani ja odotuksiani jopa ylittäen ne. Paikka oli täynnä ihania pimeässä hohtavia koristeita, nauhoja ja kankaita, sekä kaikkialle oli asennettu kauniita värikkäitä valoja tekemään puista ja luonnosta maagisen satumaiset. Suurin osa juhlijoista edusti melko spesifiä ulkoista tyylilajia, ja mietinkin hieman mahdammeko me Mikon kanssa erottua joukosta mustina lampaina. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan koettiin nämä festarit jopa enemmän omaksemme kuin perinteiset massasakkien ruissit.

Mekko-2nd hand (H&M trend), Neule-2nd hand (Vero Moda), Vyö-H&M, Kengät-Tokmanni
Näimme paikanpäällä vanhan työkaverini, jonka kanssa ei oltu tavattu pitkään aikaan. Oli kivaa vaihtaa kuulumisia sekä tutustua tämän mukana olleisiin tuttuihin. Tuli muutenkin tavattua jonkin verran uusia ihmisiä sekä nähtyä lisäksi toinenkin vanha lukiotuttu! Jotenkin niin kaukana, toisella puolen Suomea, Mäntyharjussa ei osannut odottaa näkevänsä ketään tuntemiaan tyyppejä. Toisin kävi! Kerroinko muuten jo, että paikan päällä sai juoda omia juomia? Aivan huikeaa, kun oli niin mielettömän rentoa! Ja siitä huolimatta ihmiset olivat vallan ystävällisiä enkä itse nähnyt yhtäkään riitatilannetta. :)

Suurin osa ajastamme meni tanssien sekä yleisesti alueella hengaillen. Reissuun hankkimamme teltta toimi onneksemme moitteettomasti, ja saimmekin (musajytinöitä lukuunottamatta) melkoisen hyvät yöunet, jotka tosin jatkuivat pitkälle aamuun ja päivään asti. Meidän osaltamme lauantai meni hieman väsyneissä merkeissä. Tuli bailattua niin kovaa ja niin pitkään, ettei enää tehnyt mieli kuin makoilla teltassa ja syöpötellä eväitä. Kurvailimme jossain välissä jopa lähimmälle huoltikselle nappaamaan hampparit, koska haluttiin syömisen lisäksi myös päästä hetkeksi eroon korvissa paukkuvasta teknobassosta. Kahden päivän juhlimiset eivät ole juuri koskaan olleet minua varten, ja vaiken ollutkaan meistä se huonovointisin, itseenikin alkoi iskeä koti-ikävä ja muutenkin sellainen... oman tilan kaipuu? Alettiin huoltsikalla puhua miten ihanaa olisi päästä juuri nyt suihkuun ja saunaan, ja siitä se ajatus sitten lähti. Pohdittiin miten fiksua sittenkin olisikaan päästä lähtemään jo ajoissa (alkuperäinen suunnitelma oli matkata takaisin vasta sunnuntaina), jolloin Taikan päikkärit voisi ajoittaa takaisinmatkan ajaksi sekä sunnuntaille jäisi vielä aikaa hengähtää reissusta ja ihan vain levätä. Melkein sovimme jo lähtevämme, kunnes minua alkoi kaduttaa ja halusinkin vielä jäädä.

Mietin miten surkealta tuntuisi jättää moinen tapahtuma "kesken",  kun osa juhlijoista saapuikin paikalle vasta sinä päivänä. Sain ylipuhuttua Mikon jäämään, ja lähdimme vaeltelemaan pitkin aluetta, hörppiessäni samalla sen päiväni ensimmäistä ja viimeistä siideriä. Tanssimme jonkin aikaa kauniin koristellun lavan luona ja lähdimme taas kävelemään pois päin. Jotenkin ei ollenkaan päästy siihen bile-moodiin, ainakaan samanlaiseen kuin edeltävänä iltana. Sitten tajusin luovuttaa ja antautua lähtö-ajatustemme vietäviksi. Noin yhdeksän aikaan illalla pakkasimme kimpsumme ja ajoimme yömyöhään neljän tunnin matkan takaisin.

Palasimme kotiin sunnuntaina Rauman kautta, haettuamme Taikan vanhempieni luota hoidosta. Samalla nappasimme mukaamme pikkusiskoni, joka kyläili luonamme parin päivän ajan. :) Toissapäivänä menimme nelistään kupittaan maauimalaan, ja toteutimme vihdoin Taikan ensimmäisen uimakerran! Tyttö oli ensin hieman hämillään, mutta hetken totuteltuaan nauroi ja kiljahteli innosta, hihii! ^-^ Huuhh, niin paljon kaikkea taas niin pienen ajan sisällä, kivaa! ^^

Asukuvat ovat viimeviikkoiselta kyläilyltä, toisin kuin koko muu tämän postauksen aihepiiri. Käytiin siis koko perheen kera ystävillä, tuotiin Ainon maitosuklaa-jäätelöä, juotiin kahvit (ja drinkit, haha!) sekä napattiin mukaamme heidän käyttämättömäksi jäänyt hyllykkö. Kyseinen kapistus olisi tarkoitus sijoittaa eteiseen, mutta vieläkään aika ja jaksaminen ei siihen ole oikein riittänyt. Huomenna kuitenkin Mikolla vapaata, niin jospa saataisiin jotain kotihommeleita aikaiseksi.

Paitsi että illalla lähdetään taas kyläilemään! Ja tekemään uutta tuttavuutta lähistöllä asuvaan lapsiperheeseen, joiden muksu on melkein saman ikäinen kuin Taika! ^-^ Hauskaa! Toivottavasti meistä tulee vielä hyvät perhekaverit. :) Perjantaina taas luoksemme saapuu eräs hyvinkin vanha yhteinen kaveri, jonka kanssa ollaan nähty harmillisen harvoin, mutta kuitenkin pidetty yhteyttä netin välityksellä. Jos ilmat suosii voisi mennä vaikka puistoon piknikille? Hihii!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti