sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mun synttärit!

Paljon onnea minä, joka täytti tänään 23. KAKSKYTKOLME, huhhuh... Toisaalta kakskolme on vielä aika mitätön numero, sillä sehän on vielä reilusti alle kakskytviis. Sen jälkeen ollaan jo aika pulassa, sillä ollaan lähempänä kolmeakymppiä kuin kakskymppiä. Silloin en ole enään kakskyt-jotain, vaan melkein kolmekymmentä. D: Hurjaa...

Mutta niin! Synttärit tanttadadaa! 8)) Hassua, tuntuu että minua ollaan juhlittu jo viimeiset kolme viikkoa taukoamatta. :'D Kaikki alkoi muutaman viikon takaisista, aikaistetuista tupari-synttäreistä, jolloin kiilasin vanhenemisjuhlani olevan ensimmäistä kertaa syksyn sijaan kesällä. Siitä saakka olen saanut lahjuksia aina tasaisin väliajoin; viime viikonloppuna jyväskyläläisiltä ystäviltä smoothie-reseptikirjaa, kolme päivää sitten rahakuorta Mikon vanhemmilta, pari päivää sitten kyläilemään saapuneelta pikkusysteriltä sateenkaariväristä synttärimuffari"kakkua" sekä tänään vielä lukuisia ihania lahjoja perheeltäni ja sukulaisilta.<3 Yhyy, niin paljon kaikkea!! Olenko edes ansainnut näin paljon lahjuksia ja huomiota?? :'o <3 Kiitos kaikille aivan mielettömästi!!<3

Pikkusiskon kyläily ei varsinaisesti liittynyt syntymäpäiviini, mutta onnistui ajoittumaan sopivasti niin, että saimme järjestelyille äärimmäisen tarpeellisen lisäkäsiparin. Erityisesti kun Mikolla oli tämäkin viikonloppu jälleen täynnä töitä. Perjantaina kävimme kolmistaan tyttöjen kesken kaupungilla. Shoppasimme henkkamaukalta ale-pipoja (sisko) sekä sukkiksia, alkkareita ja aleshortsit (minä). Lisäksi kävimme Tigerissä hakemassa teippiä, cocktailtikkuja ja minivaahtokarkkeja (sekä siskolle ostettiin ihuna kissi-kangaskassi, joka jäi kummittelemaan omaankin mieleeni T_T').

Lauantaina suoritimme massiivisen ruokakauppareissun, jonka oletin kestävän vähintäänkin kahden tunnin verran. Kolmen aikuisen kanssa taaperohubalaboot saatiin kuitenkin kuriin melko vähin liikkein, sillä yksi meistä oli koko ajan pelkästään lapsen kanssa kun kaksi muuta juoksentelivat pisin kauppaa pää kolmantena jalkana hakemassa sitä, tätä ja tuota. Lopulta selvisimme sieltä TUNNISSA ja ehdimmekin mainiosti piipahtamaan myös kaveripariskunnan ex-temporesti järjestämiin vuoden viimeisiin grillijuhliin! ^-^ Ahh, olipas muuten ihanan lämmin ja kesäinen ilma! Auringon laskettua puiden taa alkoi tosin melko äkkinäisesti ja voimakkaasti palella, mutta voih miten lämpöinen päivä sitä olikaan vielä näin syyskuun puolessa välissä.<3

Palailtiin meille illalla ja Taikan mentyä unille, alettiin hommiin! Sunnuntain synttärikahveiksi oli nimittäin jo aloitettava tekemään herkkuja. :3 Teimme baileys-kakun pohjan ja täytteen sekä valmistettiin ensimmäistä kertaa ikinä itsetehtyä rocky road -suklaata! Jälkimmäisen tekeminen oli niin hauskaa ja erilaista!! Miksen ollut aikaisemmin tajunnut tai saanut aikaiseksi valmistaa niinkin helppoa, mutta näyttävää ja herrrkullista jälkiruokaa itse? Päätin, että tätä suklaata voisi hyvinkin todennäköisesti päätyä useamman ystäväni pukin konttiin. :''3

Rocky Road -suklaa sisälsi:

- X-tran maitosuklaata (5 levyä)
- Ranskan pastilleja (koko pikkuinen pussi)
- Snack:in punnittavia juttuja, eli cashew-pähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja kuivattuja banaaneja
- Tiger:in minivaahtiksia
- Rusinoita
- Nompparelleja pinnalle

Sulata suklaalevyt kattilassa. Asettele täytteet leivinpaperin kanssa vuoratun vuoan pohjalle. Levitä suklaat päälle ja tasoita seos isoksi "levyksi". Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli. Mmmmm, suosittelen kokeilemaan!<3


Muita tarjoiluja oli:
- Baileys-kakku
- Cocktail-piirakoita valkosipuli-majoneesi -juustolla ja kurkulla
- Kostutettuja ja rullattuja korppuja, täytteenä tonnikala+tuorejuusto (sekä päällä tikun päässä miniluumutomaatti)
- Kana-feta-pesto-paprika -piirasta
- Omenapiirakkaa vanilja-kastikkeella
- Kahvia, teetä, limua

Minusta tarjoilumme onnistuivat hyvin ja niitä oli riittävästi. Paljon jäi kyllä yli (paitsi tuota kanapiirakkaa), mutta tänään illalla rääppiäisiin tulevat ystäväiset saavat huolehtia ylijäämien tuohoamisesta. x)

Sellaiset synttärit mulla tänä vuonna. Tänään ne taitavat vihdoin olla ohitse, vaikka sen tiedostaminen onkin tavallaan haikeaa, haha. :D Okei, tuon sanomisen jälkeen tunnen itseni taas 8-vuotiaaksi Mariaksi, joka laski aikoinaan päiviä syntymäpäivänsä ajankohtaan. >.<' Tästä seuraava odottamisen arvoinen päivä olisi ollut joulu. Ja noh, niinpä kai se onkin. :''D

Moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti