torstai 28. tammikuuta 2016

Twin Peaks Party + Decorating

Nonnih! Olisi vihdoin aika Twin Peaks -kemujen valokuvien julkaisemiselle. :'3

Oli kieltämättä yllättävän hankalaa pohtia millaisin tavoin kämpästä saisi luotua jotenkin kyseisen tv-sarjan henkisen. Halusin ehdottomasti luoda tunnelmaa koristeilla ja erinäisillä pienillä yksityiskohdilla, sillä ne jos mitkä tekevät teemabileistä teemabileet! Varsinkin tällaisessa tilanteessa, kun asujen soveltaminen voi osoittautua vieraille vaikeaksi.

Ideoiden keksimiseksi selasinkin tuttuun tapaan Pinterestiä (jos minun pinnaukseni kiinnostavat, tsekkaa kansioni-> tästä) ja tallensin itselleni inspiraatiokuvia sekä asujen, koristeiden että ruokien muodossa. Tässä pieni kollaasi siitä, millaiset kuvat sai mussa ideoita liikkeelle:





Halusin tehdä ympäristöstä salamyhkäisen maustaen sitä ripauksella metsää. Lisäksi oli olennaista säilyttää Twin Peaksin tutuimmat merkkielementit, joista sarja on tunnettu ja jotka tekevät siitä ainutlaatuisen. Tällaista jälkeä koristelusta sitten tuli:


Eteinen

Ihan ensiksi huoneistoon astuessa huomasi vanhanaikaisen film boardin (Tigeristä), johon oli liiduilla täytetty Twin Peaksin elokuvatuotannon tiedot sekä ohjaajan nimen (tästä en muistanut ottaa kuvaa, nyyh ;_;). Kun eteistä jatkoi peremmälle, vastassa komeili askartelemani Welcome to Twin Peaks -kyltti, josta yritin väkertää mahdollisimman samanlaisen näköisen mitä alkuperäinenkin sarjassa oleva tervetuliaiskyltti alueen rajalla on.

Seuraavaksi eteisen katossa roikkui iso metsästä poimittu puun oksa, joka toi tilaan metsän tuntua. Lisäksi viereisellä hyllyllä majaili kynttilälyhty, jonka hämyinen valo heijasti seinille roikkuvan oksan varjoja. Kiinnitin eteisen peiliin Twin Peaksia mukaillen pelikortteja, jotka kaikki olivat kuningattaria (sarjaa katsoneet ymmärtävät miksi. ;)). Olohuoneen ovelle ripustettiin punaisia verhoja imitoiva viininpunainen lakana, roikutin seinästä muovisen puukon sekä tungin oven kahvaan pöllö-pehmolelun. :'DD (Kaksi viimeisintä myös Tigerista.) Keittiön oveen teippasin Twin Peaksin kuuluisaa siksak-lattiaa muistuttavaa mustasta teipistä muodostuvaa kuviota.


(Pahoitteluni blurrista kuvasta)
Ensin meinasin tehdä jokaisesta huoneesta tietyn tilanteen tai Twin Peaksin paikan aiheisen, mutta tilanpuutteen ja rekvisiitan vähyyden vuoksi päädyin lopulta sekoittamaan kaiken keskenään. Erityisesti eteisestä tuli aikamoinen asioiden sekamelska, mutta toisaalta se myös oli kaikista huoneistamme se vähiten koristeellinen tai sisustetuin, niinkuin muuten luonnollisessa tilassa. Siellä oli eniten tyhjiä seiniä ja tilaa kaikenlaiselle rojulle kämpän muihin huoneisiin nähden, hehe. :'D


Olohuone

Olohuoneen koristelut rajoittuivat aika pitkälti kynttilöihin sekä pelikortteihin. Yritin parhaani mukaan luoda tunnelmaa sillä, että jätin sytyttämättä illan ajaksi isoja kattolamppuja (muuta kuin keittiössä ja vessassa), ja sen sijaan valaista huoneet pienillä lampuilla sekä kynttilöillä. Niitä valonlähteitä pitikin sitten sijoitella useampaan eri nurkkaan, jotta kaikkialla näkisi istua ja seurustella.

Käyttämättömyydestä huolimatta kattolamppu kuitenkin sai oman osuutensa koristeluista! En tiedä tuliko lopputuloksesta kaiken kaikkiaan ruma vai hieno, mutta päädyin ex-temporesti tunkemaan kattokruunumme väliköihin isoja puun oksia. :'DD Kokonaisuuden piti tehdä olohuoneestamme metsämäisemmän, toivottavasti se onnistui. ^^'



Keittiö

Keittiön koristelun olivat olohuoneen tavoin äärimmäisen minimalistiset. Seinällä oli kiinni muutama pelikortti ja jääkaapissa roikkui magneettikiinnitteinen peuran pää (myöskin Tigerista, ylläri).

Keittiössä tärkeimpänä tunnelmaa luovana elementtinä oli kuitenkin ruoka! Siitä ei ikävä kyllä tullut tajunneeksi ottaa tarkempia kuvia, mutta teemaan liittyviä tarjottavia olivat donitsitornit sekä kirsikkapiiras. Myöhemmin illalla tehtiin myös Twin Peaksin Dineriin viittaavia ranskalaisia ja nakkeja. Muita naposteltavia oli perus bileisiin kuuluvat sipsit, popparit, dipattavat vihannekset, konvehdit sekä punaviini.

Kuvista huomaa myös pöydän keskellä sijaitsevan holillisen hyytelökakun, joka oli osana erästä hulvatonta "juoma"peliä. :'DD

Illan aikana pelattiin kaksi ennalta suunniteltua peliä. Toinen niistä on aikaisemmin mainitsemani hyytelöpeli, ja toinen liittyy kuvassa kädessäni olevaan muovikääreeseen. :) Jälkimmäisen pelin idea on istua kaikkien pelaajien kesken ringissä ja heittää vuorotellen kahta noppaa. Kun nopat näyttävät samaa lukua eli paria, kyseinen pelaaja saa aloittaa muovikääreen repimisen.

Kääreen sisältä paljastuu pikkuhiljaa pieniä ylläreitä, joita pelin valmistelija (eli tässä tapauksessa minä) on kääreen sisälle pakannut. Sieltä paljastui mm. tikkareita, suklaapatukoita, laastareita sekä kondomeja, haha! : DD Oli niin huvittavaa nähdä ystävien innon pakettia avatessa, aivan kuin oltaisiin matkustettu takaisin lapsuuteen jolloin synttäreillä pelattiin tämän kaltaisia jännittävän toiminnallisia leikkejä! ^^ Täytyy ehdottomasti keksiä (=etsiä pinterestistä...) näitä lisää myös ensi bileiksi! :'3

Kekkerit jatkuivat myöhään yöhön, jonka jälkeen vieraat lähtivät koteihinsa. Kieltämättä kätevää asua Turussa, kun suurin osa kavereista asustelee parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä. ^^

Siinä oli kuitenkin kaikki tämänkertaisten bileiden teemasta ja tunnelmasta! Toivottavasti oli mielenkiintoista katseltavaa.
Moips. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti