sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Piknik-asua ja kuulumisia

Heipsanrallaa! Tässäpä olis pitkästä aikaa vähän asukuvaa eiliseltä, käytyämme reilu kymmenhenkisenä porukalla aurajoen rannassa piknikillä. :) Foreca oli luvannut selkeää hellettä, mutta vastassa olikin viileähkö pilvisyys. Onneksi kuitenkin seura lämmitti, eikä puiden suojassa tuulikaan puhaltanut liikaa. ^^ Olimme kaikki tuoneet paikalle vilttejä sekä tietysti erinäisiä naposteltavia herkkuja. Rampattiin pikkuporukoissa vessakäynneillä Tuomiokirkossa ja pelattiin yhdeksällä hengellä Unoa. Päivän paras hetki taisi kuitenkin olla aivan piknikin alkuaika, kun paikalla oli lisäksemme vasta kaksi pariskuntaa. Epätavallisesta kokoonpanosta huolimatta, meillä olikin yllättäen järjettömän hauskaa! :'D Tiedätte varmaan, miten bileissä tai kekkereissä tulee usein ajauduttua siihen tiettyyn pikkuporukkaan höpöttelemään suurimmaksi osaksi ajasta? No, oli jotenkin hämmentävän virkistävää bondata vaihteeksi niiden kanssa, jotka yleensä jäävät sinne toiseen huoneeseen. Hehee! :3

Mutta juu tosiaan, pahoittelen (taas) tätä kummallista blogihiljaisuutta, mitä täällä on ollut viimeisen kuukauden ajan. Jotenkin olen kai kaivannut lomaa kirjoittamisesta, sillä lähiaikoina ei vain ole tuntunut siltä että kiinnostaisi pysähtyä koneen ääreen väkertämään uutta postausta. Vaikka onkin tapahtunut vähän kaikenlaista, blogiin tarttuminen on vain tuntunut kummallisen vieraalta. Hmmh..

Tässä sitä kuitenkin ollaan, kun alkoi yllättäen tekemään mieli julkaista vaihteeksi vähän uusimpia asukuvia ja kertoa mitä on tullut touhuttua lähipäivinä.

Eilisen asuna toimi uusi kirpparilta löytämäni raitatoppi, ikivanha Seppälän luottovyö sekä perus musta trikoohame ja legginssit. Tuo toppi oli kieltämättä hieman riskiostos mallinsa takia, mutta jotenkin näin siinä selkeää potentiaalia, juurikin noin vyön kanssa käytettynä. Sen löysä helma luo lievähkön "raskausmaha" -efektin, mutta toisaalta sen saa melko hyvin kuriin korostamalla vyötäröä vyöllä. Nuo levenevyydet menevät onneksi empire-leikkauksen sijaan tuonne kylkien puolelle, jolloin etumuksen korostamisen sijaan kaikki extrakangas sijoittuu pääosin sivuille. :) Mitä mieltä te olette topista?

Ai että muuten tuntuu hyvältä kun ilmojen lämmetessä ulkona voi kulkea vaatteissa, joissa tatuointini näkyvät muillekin! *u* Minä niin rrrakastan niitä ja toivoisin saavani myös uusia tulokkaita lisää! :) Tässä vaiheessa elämää kaikelle extra-rahalle on kuitenkin tärkeämpääkin käyttöä, joten seuraavia tatskoja saadaan odotella vielä jonkun aikaa...

Tänään Taika tuli mummilareissultaan takaisin kotiin, käytyämme ensin viidestään Mikon vanhempien kanssa Naantalissa venemessuilla. :) Vaikka ilma ei tänäänkään ollut erityisen kesäinen tai lämmin, oli mukavaa viettää aikaa markkinahälinässä ja käppäillä pitkin kaunista Naantalia. Käytiin myös syömässä yhdessä venesataman ravintoloista (ääh, en millään muista sen nimeä!) ja söin herkullista vuohenjuustosalaattia.<3

Muuten tässä ollaan muunmuassa työstetty Mikon kanssa seuraavaa uutta biisiä! 8) Asennettiin jokin aika sitten läppärin ja ison koneen lisäksi myös toinen pöytäköne, jolla on tarkoitus tehdä nimenomaan musahommia. Nyt nauhoittaminen sujuu helpommin ja mutkattomammin ja Mikko pystyy esimerkiksi työstämään biisejä samaan aikaan kun Taika katselee tv-ruudulta piirrettyjä. (Ennen siis kaikki musiikin nauhoitukset piti hoitaa sillä koneella, joka on kytketty nimenomaan tv-ruutuun.)

Mutta sellaiset pikkuterkut täältä tällä kertaa.
Palaillaan taas ensi kerralla, moikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti